Laulaja Taylor Swiftin, 34, ja NFL-tähti Travis Kelcen, 34, ympärillä liikkuu erohuhuja. Huhut ovat syntyneet siitä, ettei ...
Stubb, 89, puhuu jääkiekosta poikkeuksellisella kokemuksella, kun takana on 64 vuoden työura lajin parissa – ensin monissa ...
Ampuminen tapahtui torstaina 12. syyskuuta kello neljän jälkeen Pähkinärinteen ostoskeskuksessa sijaitsevassa ...
Finlaysonin tehdasalueelle Tampereelle avautuu alueen ensimmäinen hotelli toukokuussa 2025.
Saksalaismedian mukaan kahdella Frankfurtista junalla kaupunkiin matkustaneella henkilöllä saattaa olla Marburg-viruksen ...
Vuonna 1967 myytiin tuotu L88 oli tehty ratakäyttöön. Muille kuin kisakuskeille se olisi ollut hengenvaarallinen.
Toimittaja-ohjaaja Susani Mahadura, 35, oli pitkään kuuntelematta kehoaan. Hän kertoo Annalle menneensä kaikenlaisin ...
Lämsä myöntää puukottaneensa 12-vuotiasta poikaa ja jahdanneensa sen jälkeen toista poikaa vahingoittamistarkoituksessa ...
Seksikäs-Suklaa nimellä tunnettu Luyeye ”Viki” Konssi tunnistaa haasteet maahanmuuttajataustaisten nuorten oppimisessa.
Jauhiainen perustelee kantaansa myös sillä, että Suomeen on tullut vuodesta 2022 alkaen kymmeniä tuhansia Venäjän ...
Helsingin metrossa oli keskiviikkona iltapäivällä vikatilanne. Helsingin rautatientorin metroaseman palo-ovissa oli vikaa, ...
Iltalehden tietojen mukaan enemmistö eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenistä kannattaa käyttöhuonekokeilua.