News
Ilmastolaki nousee pöydälle hallituksen puoliväliriihessä ensi viikolla. Perussuomalaiset ja kokoomus nokittelivat aiheesta ...
Italian pääministeri hyödyntää nyt EU:n johdon heikkoutta sekä sitä, että Donald Trump suhtautuu poikkeuksellisen kylmästi ...
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Yhdysvallat harkitsee Krimin tunnustamista osaksi Venäjää. Yhdysvallat on varautunut ...
Tuoreet tiedot tulitaukoneuvotteluista ovat Ukrainan kannalta huolestuttavia. Arvostettu historian tutkija varoittaa kovin ...
Yhdysvallat ja Venäjä ovat ainakin puoli vuotta valmistelleet Itämeren kaasuputkien ottamista takaisin käyttöön. Arvailu on ...
Puutiaisen purema voi joskus aiheuttaa allergian. Lääkärin mukaan se voi olla myös oireeton, jolloin ihmisen on vaikea uskoa ...
Lempimusiikki tuottaa ihmiselle mielihyvää kuten syöminen tai seksi, vaikkei se ole eloonjäämisen tai lisääntymisen kannalta ...
”Yhteydenotot ovat melko monimutkaisia, koska aihe ei tietenkään ole helppo. Venäjä on sitoutunut ratkaisemaan tämän ...
Käypä arvo on häilyvä käsite kohteissa, joissa kauppaa tehdään vain vähän tai kyse on aina uniikista kiinteistöistä. Siksi ...
Datakeskusten veronkorotuksessa hallituksen toiminta on kuin suoraan Trumpin tullipoukkoilun käsikirjasta. Orpon hallitus ylenkatsoo yleistä periaatetta, ja vielä hallitusohjelmansa vastaisesti.
Niin torjunta- kuin hyökkäysohjuksiakin on liian vähän Euroopassa, arvioi Fabian Hoffmann. Venäjällä tiedetään, ettei maa ...
Pitsalaatikot ovat saattaneet sisältää vaikeasti hajoavia ja helposti vesiympäristöön kulkeutuvia pfhxa-aineita, jotka ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results